tiistai 23. joulukuuta 2008

Rauhallista Joulua !

Minä sain muutama päivä sitten paketin jossa oli kortti saa avata ennen joulua. Paketista tuli meidän perheen kotienkeli Raakel. Raakelin on minulle tehnyt Katja. Raakel jää joulun jälkeen eteisen piirongin päälle toivottamaan kotiin tulijat tervetulleeksi.

Meillä on valmistelut melko pitkällä vaikka olen ollut töissä vielä tänään. Kinkku on juuri otettu uunista ja voi kun voisin välittää tämän tuoksun. Useassa muussa kodissa on varmaan sama tuoksu tänään tai sitten kalkkunan hyvä tuoksu. Kuusi on laitettu jo jalkaan, allergioiden takia meillä on ikikuusi joka on yhtä nätti kun oikeakin. Joskus kaipaa sitä kuusen tuoksua mutta kaikkea ei voi saada. Liinat ja muut koristeet on laitettu, mies ja pojat on viritellyt valoja moneen paikkaan. Kun tulin töistä täällä oli oikein kaunista ja jouluista :)
Nyt Ruusupuu hiljentyy joulun viettoon Raakelin kuvan ja tämän runon myötä.

Enkelin piparit

Joulu ovella kolkutteli

ja ulkona ritisi pakkaskeli,

kun hankea kosketti enkelin siipi
ja enkeli portista pihaan hiipi.
Pieni enkeli tahtoi katsella vaan,
kun joulua laittoivat ihmiset maan:
koristeita, lamppuja pensaissa pihan,

ne taivaan tähtiä muistutti ihan.


Vielä enkeli sisäänkin kurkistaa taisi,
että joulusta tarkemmin selvää saisi.

Ja sielläpä uunissa piparit paistui.

"Ne varmasti suussakin hyvältä maistui..."

niin enkeli tuumi.
Ja äiti kun veti
piparit uunista, huomasi heti,
että puuttui pelliltä sydän ja tähti
- ne enkelin taskussa taivaaseen lähti!

Rauhallista ja ihanaa Joulua kaikille !

2 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Hyvää joulua teillekin sinne!

Meilläkin on kinkku paistettu tänään, mutta kuusi tuodaan vasta huomenna sisään. Muuten on kyllä joulua laitettu jo.

sari kirjoitti...

Meillä koristeltiin juuri kuusi ja laatikot tein päivällä.
Kinkun tuoksua saadaan vasta yöllä/aamulla, kun laitan nukkumaan mennessä sen kohta uuniin. Tuoksu tulee kyllä olemaan valtava...:)) Graavilohen suolailin eilen ja ihan pakko oli maistella äsken...se on niiiin hyvää, ettei malta pitää näppejä erossa...Neljännes tuli jo syötyä.....
Hyvää ja Maistuvaa Joulua teidän poppoolle!