keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Pakkanen ja kuurapuku

Aamulla menin töihin Rantapuiston kautta, voi kun puisto oli niin kaunis. Välillä piti oikein katsoa kelloa, ettei myöhästy töistä. Kun kaikki puut oli kauniissa kuurassa joka kimalteli katu- ja puiston valoista. Puiston isoissa kuusissa on vielä Jouluvalot. Nämä valot toi lisää säihkettä puihin.
Kamera oli taas jälleen kerran kotona. Mutta täytyy myöntää että en olisi varmaan osannut oikein kuvata niin pimeällä oikein kuuraisia puita tai saanut sitä kimallusta kuvaan mukaan. Tuo kaunis puisto toi kuitenkin mieleen pienen runon.

Luontokin pukeutuu Luojansa
syntymäjuhlaan.
Se pukee päälleen
valkean kuurapuvun.
Puhtaan, valkean, kimaltavan kuin
- timantti.

Laitan tässä viimetalvelta ottaman kuvan kun tuli oikein paljon lunta. Tuo lumi on melkein samanlaista kun aamuiset kuuraiset puut.


Edit

Tänään mennessä töihin otin kameran mukaan. Kuvaaminen oli hankalaa pakkasta vajaa 20 astetta ja aamulla pimeää. Onnistuin ottamaan yhden julkaisukelpoisen kuvan.

Kyllä ne puut siinä kimaltelee vaikka on niin kamalan musta kuva.

2 kommenttia:

tia kirjoitti...

Nuo aamuiset hetket kauniin luonnon keskellä ovat hienoja hetkiä ja monesti ajattelen kumpa osaisin ottaa sellaisista kauniita kuvia.

Matleena kirjoitti...

Talvinenkin luontomme on kaunis! :)