sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Joulun alla

Joulun alla on niin paljon kaikkea että meinaa tämä päivittäminen jäädä vähemmälle.
Kaikki joulukortit on tehty ja laitettu valmiiksi. Ovat olleet tuolla pöydällä jo viikon.
Muutaman kortin tein vielä Tiimarin ja Helsinki mission Joulumieli keräykseen.

Nyt olen tehnyt jo muita kortteja. Oli mukava tehdä jo muita kortteja.
Vaikka kortteja on aina mukava tehdä, on puuduttavaa tehdä samanlaista tai tapaista korttia suuria määriä. Kaiken kaikkiaan tein tänä vuonna 63 joulukorttia. Kyllä se nyt riittää tätä aihetta.

Olen jo vähän aloittanut tätä joulu valmisteluja, en kyllä niin paljon kun tähän aikaan yleensä olen tehnyt. Ennen oli melkein kaikki jouluvalmistelut ja leipomiset jo tehty tähän aikaan.
Kakkuja olen leiponut. Tänä vuonna meillä ei leivota ollenkaan ruskeita pipareita muita kylläkin. Oikeen kukaan ei niitä syö, niin miksi minä niitä tekisin. Näin "vanhemmiten" olen ruvennut karsimaan tuota tekemistä. Meillä on 4 aikuista viettämässä joulua, niin on se aivan erilaista kun jos lapset olisivat pieniä. Vähemmälläkin hössöttämisellä se joulu tulee.

4 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Jees, olen samaa mieltä että joulu tulee paljon vähemmälläkin vaivalla, teen yhden kakun ja kuminakeksejä sekä kyllä myöskin ruskeita pipareita ilman munia, voin sitten joulun jälkeen viedä kaikki loput pojan isoon perheeseen:) Itse kun ei pipareita tule niin hirmusti syötyä. Tosin nuo kuminakeksit ovat sellaisia että niihin tulee himo:):) Annos on pieni joten ei haittaa.
Ihanaa joulun odotusta myöskin sinulle ja perheellesi:)

Paulette kirjoitti...

Minäkin olen samaa mieltä. Vuosi vuodelta tulee tehtyä vähemmän ja vähemmän jouluvalmisteluja. Tänä vuonna sovin tyttäreni kanssa, että en edes tee itse piparitaikinaa. Tuoksun ja taikinan syömisen vuoksi ostin yhden paketin piparitaikinaa ja se saa riittää. Kukaan ei kaipaa meistä niitä pipareita kuitenkaan. Iloista joulun odotusta sinulle!

Kahvinpapu kirjoitti...

Mielettömän kauniit kortit jälleen!!
Joulussa on paljon turhaa hössötystä ja monet minun lähipiirissä ovat aivan burn outin partaalla jouluaattona. Kaiken pitäisi olla niin täydellistä.
Minä ostin valmista pakastetaikinaa ja niistä on tehty lasten kanssa pitkin syksyä, ja nyt alettiin viikolla koristella niitä valmiita.
Kaikki muukin on tehty pikkuhiljaa ja nyt olisikin enää kinkun paisto aattoyönä ja laatikoiden paistaminen.

Ritva kirjoitti...

Onpa nätit kortit - pidän etenkin tuosta ruskeasävyisestä, jotenkin niin upeat värit ja kokonaisuus on tosi kaunis!