maanantai 23. maaliskuuta 2009

Kokeilua

Pidän valtavasti Fst kanavalla sunnuntaisin tulevasta Strömsö ohjelmasta. Ohjelma on makasiiniohjelma jossa on kaikkea mahdollista askartelua, ompelua, puutöitä ja ruuanlaittoa ja vaikka mitä. Ohjelma on melkein pakko katsoa, tai ainakin laittaa tallennukseen ellei ehdi nähdä suorana.
Maaliskuun alussa siinä tehtiin sipsipusseista koreja ja kyllä niitä piti itsekin kokeilla. Kyllä pojat katseli pitkään kun äiti rupesi pesemään sipsipussia ja sen jälkeen sitä leikkelemään

ja silittämään



ja kasaamaan uudelleen.

Mallissa ollutta vinopunontaa en meinannut saada millään aikaiseksi joten ensimmäinen kori oli aivan tavallinen. Sitten piti odottaa viikonloppu että miesväki saa syötyä lisää sipsejä. Nyt sitten tein toisen korin jossa oli vinopunonta. Hauskaa puuhaa, ainoa ikävä asia oli että sunnuntainen pussi oli juustosipsiä ja niiden haju on aivan kamala. Ei meinannut lähteä pesussakaan pois.



Kevään aikan olen kasaamassa kahvipusseista kassia, joten tämä on ihan hyvää harjoitusta. Sukulaiset ovat auttaneet ja nyt on kasassa tarvittavat 74 pussia. Odottavat avattuina ja pestyinä parvekkeella jatkokäsittelyä. Teen siitä kyllä vielä kevään aikana itselleni korin.

3 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Ai sipsipusseistakin voi tehdä koreja! Hyvä idea, pitääpä vinkata yhdelle minun ystävättärelle, joka on tehnyt ja tekee paljon koreja ym. kahvipusseista. Olen minäkin muuten tehnyt kahvipuseista yhden korin joskus ennen omaa blogia. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kaikella kunnioituksella: Te askartelijat olette kyllä aivan oma rotunne! :-) Kyllä minäkin joskus saan kortteja aikaiseksi, mutta en lähellekään noita taideteoksia joita sä teet. Ja että pesee ja leikkelee ja silittää sipsi- ja kahvipusseja ja tekee niistä koreja ym. juttuja... Hattua nostan ja ihaillen käyn katselemassa tuotoksianne! :-)

Kahvinpapu kirjoitti...

Siis loputulos on aivan valtavan HIENO!!

Todellakin ihailen sinua, kun jaksat ja viitsit ja ehdit perehtyä punontaan!
Tässä hommassa on ainakin se hyvä puoli, että saa luvalla syödä sipsejä ja äiti on aina vaan tyytyväisempi mitä enemmän ukkoväki ehtii pusseja tyhjentää:)))
Jäämme odottamaan seuraavaa punonta työtä:)