skip to main | skip to sidebar

Ruusupuu

maanantai 19. tammikuuta 2009

Meri ja ruori


Tämän koriin tein viikonloppuna. Oli vähän työläämpi kuin tavallisesti. Se selittyy varmaan alapuolella olevasta kuvasta. Kerroksia pelkkään kuvaan tuli 10. Se on muuten mun ennätys, koskaan aikaisemmin en ole tehnyt näin monikerroksista kuvaa. Kuvaan oli valmiiksi tehty jo pyöristyksiä ja kohoumia. Eli itse en enää tehnyt mitään muuta kun leikkasin ja kasasin.

Kortti meni isälleni syntymäpäivä lahjaksi joten en voinut laittaa sitä tänne ennen tätä päivää koska tiedän että hän voi käydä täällä katsomassa joskus tekemisiäni. Joten jos isä luet tätä niin vielä kerran ONNEA SYNTYMÄPÄIVÄNÄ!
Lähettänyt Marjo klo 17.32 6 kommenttia:
Tunnisteet: 3D, höpinää, kortit, onnitelut

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Kukkia ja perhosia

Tänään oli taas korttien päivä. Tein kolme josta yksi oli vähän tavallista työläämpi mutta siitä vasta loppuviikosta.

Löysin tämän ihanan kukkakimpun viimeksi käydessäni Sinoperissa. Aluksi meinasi olla vaikea löytää kotoa sopivaa korttipohjaa. Varastot alkaa olla vähissä. Pitäisi tehdä pieni tilaus. Olen ottanut tavaksi pyöristää palaset joko saksilla tai puikolla. Alla olevasta kuvasta näkee, aikahyvin miten tuo pyöristäminen vaikuttaa kuvaan. Tarrat eivät näy sivusta ollenkaan.




Tähän lisäsin tavoistani poiketen myös kukkasen. Poika totesi että se käy siihen mutta kukka ei saa koskettaa perhosta. Kyllä siinä pieni rako on vaikka tästä kuvakulmasta sitä ei näe. Että kyllä meillä tulee miehiltä kommenttia. Mieheni pitää erittäin paljon näistä pyöristetyistä kuvista. Ovat hänen mukaan kauniimpia.

Lähettänyt Marjo klo 19.24 3 kommenttia:
Tunnisteet: 3D, höpinää, kortit, ruusu

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Madeverkko vai verkkoponcho ?!

Edit! Katotaan onnistuuko tämän nostaminen ylemmäs.
Se onnistui. Olen näissä asetuksissa vielä vähän hukassa.

Tein itselleni varastossa olleesta langoista verkkoponchoon.

Lankana Novitan Rustikka
Koukku 8,0

Olen aikaisemmin tehnyt samanlaisen mutta aloitus oli hieman erilainen. Tässä kaula-aukko on tiukempi. Kotona nämä miehet kommentoivat että näin madeajan koittaessa tuleeko tuosta madeverkko? Tiedä häntä ?! Ainakin on lämmin jos niitä kylmiä ilmoja vielä tulee.

Kiitos muuten kaikille jotka käyvät täällä katselemassa tekemisiäni. Itselläni ei ole oikein ollut käsitystä kuinka paljon tai vähän täällä käy. Neljässä päivässä on mennyt 100 jo rikki, hups ja kiitos! Nyt vaan herää kysymys että minkä verran kävijöitä olisi kaikkiaan jos olisin tajunnut asettaa laskurin jo ajoissa?!
Lähettänyt Marjo klo 17.53 6 kommenttia:
Tunnisteet: höpinää, käsityöt

Haleja !

Minut halasi Karjalan Kurtturuusu, jolta tämän sain.

Sinun on jatkettava tämän viestin kulkua. Eli

http://sl.glitter-graphics.net/pub/328/328573h2p8puq4yr.gif



Tämä on pieni testi, jotta näet kuinka monta ystävää löydät.
Ok, ja menoksi...!
Lähetä viesti eteenpäin, heti sen saatuasi, vähintään kymmenelle henkilölle,
myös hänelle jolta viestin sait.

*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali* *Hali*
*Hali* *Hali* *Hali* *Hali*

*ISOHALI*


SINUA ON JUURI HALATTU !


:pallo:



Niinpä, etkä tällä kertaa päässyt karkuun !


Tästä alkaa halisota !


Joten halaa kaikkia ketä tunnet !


Halaa ystäviäsi ja vihamiehiäsi, halaa kaikkia !



http://i221.photobucket.com/albums/dd128/seanrob1977/hugs.jpg



Halaus voi merkitä niin paljon yhdellä kertaa.

Se voi tarkoittaa Rakkautta, Ystävyyttä, Mukavuutta tai ihan mitä vaan.

:tähti:


Ainoa mitä voin sanoa on se, että se taatusti ilahduttaa jonkun päivää,
ja hei !
*Me kaikki tarvitsemme halauksen silloin tällöin !!*http://www.artiqueltd.com/artwork/lavallee_barbara/prints/full/hugs_and_kisses.jpg
Joten lähetä tämä eteenpäin !
Joskus se halaus tulee todella oikealla hetkellä ja juuri sitä tarvitsevalle ! !

*HALAILLAAN ! ! ! ! ! ! !*

http://www.wondercliparts.com/hugs/graphics/hugs_graphics_02.gif


http://sl.glitter-graphics.net/pub/328/328573h2p8puq4yr.gif



Kun vasta laitoin menemään monta haastetta, en tällä kertaa halaa ketään erikseen vaan tämä hali on teille kaikille blogillani kävijöille, sukulaisille ja tuttaville. Toisista huolehtiminen on tärkeää joten menkää halaamaan sitä rakkainta siellä kotona.
Lähettänyt Marjo klo 17.06 Ei kommentteja:
Tunnisteet: haaste, höpinää

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Kaverukset


Nämä kaverukset odottivat eilen iltapäivällä pahvilaatikko kuljetusta varastoon. Onneksi on seuraa toisista eikä tarvitse olla yksin. Kaikki joulukoristeet laitettiin tänä viikonloppuna pois.
Ainoastaan mun valokuituenkeli saa jäädä kynttilänpäivään.

Tämän kortin sain aikaiseksi viikonloppuna. Yritän muistaa pyöristää kuva reunat ja tarvittaessa vielä joitain yksityiskohtia. Kuvasta tulee elävämpi, ainakin mun mielestä. Se vie kyllä vähän enemmän aikaa mutta kannattaa.

Lauantaina laitoin muuten sivulleni laskurin, kun mulla ei ole mitään käsitystä kuinka paljon tai vähän tällä sivulla käy ihmisiä. Ja näköjään täällä jokunen vierailee. Kiitos muuten siitä että jaksatte käydä katselemassa. Laittakaa kommenttiakin, aina voi omia töitä parantaa ja siksi ne kommentit ovat tärkeitä. Ei aina tarvitse olla nimellä voi jättää kommentin myös anonyyminä.
Lähettänyt Marjo klo 18.04 6 kommenttia:
Tunnisteet: 3D, höpinää, joulu, kortit

perjantai 9. tammikuuta 2009

Haaste

Kahvinpavun Sari haastoi minut tähän. Otin haasteen vastaan ja lupasin tällä viikolla kirjoitella.

1. Link to the person who tagged you.
2. Post the rules on your blog.
3. Write six random things about yourself.
4. Tag six people at the end of your post and link to them.
5. Let each person know they've been tagged and leave a comment on their blog.
6. Let the tagger know when your entry is up

Siis kuusi asiaa itsestä. No, pää ei työviikon jälkeen ole mitä parhain tähän.

1. Korttien lisäksi pidän käsitöiden tekemisestä. Lähinnä ompelemisesta ja ristipistotöistä. Vaikka täytyy myöntää että kortit ovat vieneet aja noilta ristipistoilta. Poikien ollessa pieniä ompelin heille jopa toppapuvut ja hatut ym. Nuoruudessa ompelin itselle melkein kaikki vaatteet. Ainakin kaksi "mallistoa" vuodessa. Nyt lähinnä paitoja ja korjauksia. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja alkaa jälleen ompelemaan enemmän. Lanka ja puikot on mulle sama kun peukalo keskellä kämmentä vaikka täällä on kuva kaksista sukista. Tässä asiassa on vähän niin kun seilaa ne laivatkin tuurilla, vai miten se oli..
2. Pidän lukemisesta, olen aina pitänyt. Ennen lapsia olin hetken töissä kirjastossa. Se oli todella mukava paikka. Löytyi kaikkea lukemista todella helposti. Lasten ollessa pieniä meillä käytiin kerran viikossa kirjastossa ja tuotiin ISO reppu kirjoja ja se riitti viikoksi. Joskus punnitsin tuon repun ja se painoi n 10 kg. En edelleenkään pääse kirjastosta ulos niin etteikö mulla ole jotain luettavaa mukana. Luen vähän kaiken laista. Nyt olen lukenut ammattikirjallisuutta eli tilinpäätöskirjoja. Lahjaksi saamani kirjan: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan, kirjoittajat Marlkunf ja Sneckare. Kirja käsittelee naisten verkottumista ja tasa-arvoa. Mielenkiintoisia ajatuksia vaikka kaikkea en allekirjoitaakan. Kevyempänä menee Orasen Sulo tuli taloon...
3. Nyt olen asunut reilut 20 Päijät-Hämeessä. Kotoisin olen Etelä-Pohjanmaalta, Seinäjoelta. Toisaalta olen syntynyt Mikkelissä ja sieltä minut vietiin Seinäjoelle kun olin pieni. Kesät olen viettänyt Lappeenrannassa tarkemmin Lemillä siinä vieressä ja toisaalta Turussa. Joten olen vähän sekainen mutta kyllä olen kuitenkin Pohjalaane.
4. Nyt mulla on kaksi komeaa Amaryllistä jotka olen saanut pidettyä hengissä. Useimmiten kukat kyllä kuolee mun hoidossa. Vain harvat kukat saan pidettyä hengissä. Parvekkeelle haluaisin laittaa vaikka mitä kun se on lasitettu. Mutta jos ostan kukat toukokuussa, on Jussiksi ostettava uudet eikä se ole oikein kannattavaa.
5. Pidän koirista, mutta en välitä kissoista. Kissat ovat kyllä ihania niin kauan kun ne asuu jossain muualla kun meillä. Meillä ei ole omaa koiraa, vaan meillä on kaverikoira Kassu. Kassu on Schapendoes eli hollantilainen paimenkoira. Jos meille joskus tulee oma koira se voisi olla vaikka Austraalian terrieri .
6. Inhoan yli kaiken pitkäjalkaisia hämähäkkejä, ne saa mut melkein paniikin valtaan. Ei sen puoleen ei hiiret ja rotat ole mun lemmikkejä nekään. Kerran maalla laitoin kumisaappaita jalkaan jotka oli ollut verannalla jonkin aikaan. Hiiri oli tehnyt niihin pesän. Voitte varmaan arvata että huusin kun syötävä.

Johan tätä tekstiä tuli vaikka ensin ajattelin että en millään jaksa koko hommaa.
Ja sitten kennet haastan:
Tuulan Oikein nurin sekaisin jos vaan jaksat naputella
Katjan jos vaan töiltään ehtii
Jaanan kun laivalta ehtii koneen ääreen
Karjalan Kurtturuusun
Jantun jutskat
Intskun Blogin

Toivottavasti jaksatte vastata ;)
Lähettänyt Marjo klo 18.23 5 kommenttia:
Tunnisteet: haaste, höpinää

lauantai 3. tammikuuta 2009

Erä 3-D kortteja

Eilen tein nämä kortit ja maanantaina kun on vielä vapaapäivä postitan kaikki tekemäni kortit Paulalle.



Lisää varmaan voi laittaa tulemaan kun sellaisia sopivia kortteja tulee eteen.

Lisäksi perjantaina laittelin postiin nimipäiväkortin että ehtisi loppiaiseksi.


Vaikka minulla on tapana merkitä kaikki merkkipäivät sekä nimipäivät että synttärit kalenteriin, olen huono huomioimaan tuon postin kulun. Hassuinta tässä on että tehtäviini kuulu töissä postin haku sekä vienti. Minä en meinaa millään huomata että kortti pitää laittaa ajoissa että ehtii viikonloppuna tai maanantaina olevaan merkkipäivään. Sama pää kesän talven kanssa.
Lähettänyt Marjo klo 18.33 3 kommenttia:
Tunnisteet: 3D, haaste, kortit
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu
Tilaa: Blogitekstit (Atom)

Hei

Kiva kun tulit käymään toivottavasti viihdyt! Jos löydät jonkin kivan koritn jonka haluat ostaa, ota yhteyttä.
Ethän kopio kuvia tai runojani ilman lupaani, kiitos.
Voit lähettää sähköpostia mkkarttunen at gmail.com

Tietoja minusta

Oma kuva
Marjo
Perheenäiti joka on hurahtanut 3D-korttien tekemiseen, askarteluun ja käsitöihin. Perheeseen kuuluu 3 miestä: kaksi aikuista poikaani ja kaverikoira Kassu.
Tarkastele profiilia

Lukijat

10.1.2009

Kävijälaskuri

Blogiarkisto

  • ►  2013 (2)
    • ►  huhtikuuta (1)
    • ►  tammikuuta (1)
  • ►  2012 (5)
    • ►  lokakuuta (1)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (1)
    • ►  helmikuuta (1)
  • ►  2011 (39)
    • ►  joulukuuta (1)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (3)
    • ►  elokuuta (2)
    • ►  heinäkuuta (5)
    • ►  kesäkuuta (3)
    • ►  toukokuuta (2)
    • ►  huhtikuuta (2)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (3)
    • ►  tammikuuta (4)
  • ►  2010 (51)
    • ►  joulukuuta (3)
    • ►  marraskuuta (2)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  syyskuuta (2)
    • ►  elokuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (4)
    • ►  kesäkuuta (9)
    • ►  toukokuuta (6)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (5)
    • ►  helmikuuta (4)
    • ►  tammikuuta (6)
  • ▼  2009 (82)
    • ►  joulukuuta (6)
    • ►  marraskuuta (9)
    • ►  lokakuuta (10)
    • ►  syyskuuta (6)
    • ►  elokuuta (5)
    • ►  heinäkuuta (6)
    • ►  kesäkuuta (5)
    • ►  toukokuuta (7)
    • ►  huhtikuuta (5)
    • ►  maaliskuuta (7)
    • ►  helmikuuta (9)
    • ▼  tammikuuta (7)
      • Meri ja ruori
      • Kukkia ja perhosia
      • Madeverkko vai verkkoponcho ?!
      • Haleja !
      • Kaverukset
      • Haaste
      • Erä 3-D kortteja
  • ►  2008 (39)
    • ►  joulukuuta (7)
    • ►  marraskuuta (7)
    • ►  lokakuuta (7)
    • ►  syyskuuta (18)

Näissä tykkään käydä

  • Akileija
  • Ankortit
    Niksu ja pipo
  • HILUN NYPYKÄT
    Miehinen onnittelukortti
  • Iloinen mieli
    Vegaaninen
  • Intsun Blogi
  • Jaanabellan Käsityökammari
    Pipo ja lapaset settiin
  • Kahvinpapu
    Perhonen pieni kultasiipi
  • Kerttulin Paja
  • KIRSIKKALEHTO
    Whiff of joy Challenge
  • Kissankulma
    Joulukalenteri 1-3 ja Adventtivaihto 1
  • Korttikellari
    BLOGIN SIIRTO
  • Kätsylän blogi
  • Lankapirtti
    Vuoden 2024 viimeiset valmiit
  • Nurkkaanajettu
    Onnittelukortteja ylioppilaille
  • Pauletten askarteluja
  • Sarin korttiboksi
    Tilauskortti
  • TaavaNainen ja Riiviö
  • Tiitsan kuvablogi
  • Viipulan elämää
    Kesäinen äititenpäiväkortti

Tunnisteet

  • 3D (121)
  • arvonta (4)
  • askartelua (12)
  • erilaiset kortit (17)
  • haaste (23)
  • harmi (1)
  • hatut (2)
  • hopeakorut (3)
  • höpinää (173)
  • joulu (24)
  • Kampanja (2)
  • Kassu (4)
  • kiitos (5)
  • kokeilut (20)
  • kortit (79)
  • korut (3)
  • kurssi. (1)
  • käsityöt (33)
  • leimailu (1)
  • leipominen (1)
  • luonto (1)
  • Namuja (1)
  • nukkekoti (1)
  • ompelua (1)
  • onnitelut (40)
  • ostokset (8)
  • rasia (5)
  • ruusu (6)
  • suru (5)
  • taulut (7)
  • tilatut (8)
  • tunnustus (5)
  • tuoksut (1)
  • vaihtoa (2)
  • valokuvia (26)
Sisällön tarjoaa Blogger.