sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Ensiapua nuoreen kotiin

Eilen kävin ostamassa nuoreen kotiin tällaisen lääkelaatikon ja samalla kävin sen apteekissa täyttämässä. Ostin tällaisen jo viime kesänä kun pojat muuttivat kimppakämppään. Nyt kun molemmat muuttivat erilleen, niin nuoripari jäi ilman lääkelaatikkoa.
Tänään kaivoin pitkästä aikaa ompelukoneen esille. Ompelin keittiöpyyhkeitä 4 kappaletta. Voi kun niiden tekeminen tuntui pitkästä aikaa kivalle. Kun pojat olivat pieniä ja olin kotona ompelin pojille kaikki vaatteet toppahaalareista alkaen. Samoin silloin tein vaatteita paljon itsellenikin. Nyt en ole ommellut todella pitkään aikaan. Korkeintaan olen lyhentänyt housuja tai hametta. Pitäsi elvyttää tätäkin hommaa. Tässä päivän työ





Lääkelaatikossa on särkylääkettä, vitamiinia, side, laastaria, kuumemittari, voidetta, masulääkettä. Niillä pääsee alkuun.

7 kommenttia:

Tiitsa kirjoitti...

Tuo onkin hyvä lahjaidea uuteen kotiin. Kun se lääkekaapin täydentäminen ei ihan ensimmäiseksi tule mieleen. Raikkaat pyyhkeetkin ompelit...pitäisköhän ....
Ei ole mullakaan tullut juuri käsitöitä yehtyä, ja koko ajan se kaihertaa mieltä. Pitäis vaan ensin se ompelukone hommata.

Matleena kirjoitti...

Kivaan lahjan laitoitkin nuorille! :)

Sama muuten täälläkin, ettei enää vuosiin ole tullut ommeltua varsinkaan vaatteita, vaikka ennen minäkin tein paljon. Ja kun jotain pientä ompelee, niin tulee mieleen, että voisihan sitä... ;D Mutta ei kuitenkaan tule mitään tehtyä.

Vilma kirjoitti...

Todella hyvä idea!!
Samoin kun se mun 30v. "eloonjäämispakki". ;-)
Sulla näitä ideoita piisaa :-D

tia kirjoitti...

Mahtavan hieno lahja. Pyyhkeitä meidän poika sai aikoinaan äidiltäni ja kovassa käytössä ovat olleet.

Hilkka kirjoitti...

Kylläpäs on pojilla viisas äiti:)))
Hienot pyyhkeetkin olet sujautellut:)
Aurinkoisia työpäiviä!!
Kohta vaihtuu kuukausi ja saan avaimet, on tää odotus pitkää!!

saril kirjoitti...

Kerrassaan upea lahja äidiltä:) Kaikki tarpeellista ja mikä parasta, itse tehtyä mukana:)
Voi, kun olisikin suotu ompelu/neulomis/virkkaamis lahja minullekkin, kovasti yritän tuhertaa monesti moisia, mutta jälki ei aina ole niin esittely kelpoista:)

Ritva kirjoitti...

Tämäpä onkin mainio ajatus - hyvä idea kerrassaan!