sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Kylmää ja kuumaa

Meillä on kylmää ja sataa lunta.
Kassu oli meillä uudenvuoden päivän, että äiti sai nukuttua. Yö oli mennyt vähän hulinaksi. Kassu pelkäsi todella paljon raketteja. Oli inhottavaa kun jotkut ampuivat vielä uudenvuoden päivänäkin raketteja, joka kerta koira täristiin ja mietittiin minne sitä ampaistaisiin turvaan. Kurjaa.
Kävimme metsäretkellä eilen ja voi kun siellä oli kaunista. Menimme metsäpolkuja ja pienen pätkän ladun viertä, mutta vain pienen pätkän. Latuja emme tallanneet.
Ei uskoisi että torille on muutaman kilometrin.

Tässä muutama kuva


Pitihän sitä tiputtaa lumet niskaan, ellei toisten niin sitten omaan.


Pakkanen teki kiusaa, oma hengitys tuli väkisin mukaan.



Vuoden ensimmäinen kortti on lohikäärmeet. Katsoin juuri että Kiinalaisessa horoskoopissa on Tiikerin vuosi. Ei siis mennyt aivan nappiin mutta tämä vuosi aloitetaan kuitenkin lohikäärmeillä.


2 kommenttia:

tia kirjoitti...

Nyt on ollut mainioita ulkoilu- ja kuvauskelejä. Ei kivoja nuo nurkilla paukuttelut ja meilläkin vielä parina päivänä joku poksautteli kauempana.

Ritva kirjoitti...

Ihanasti on pakkanen laskenut, joten tein eilen lenkin raikkaassa säässä! - kiitos blogivierailustasi ja ihanista lohdutussanoistasi poikani suhteen - muuta vikaa ei ollut kuin se, että olen jo töissä etuajassa ja kyyneleethän tässä silmiin tulivat - kyllä se kummasti auttaa toisen, tuntemattomankin, sanat ja ajatus!
Halaus ja enkeleitä sinullekin!