tiistai 16. elokuuta 2011

Lomakuvia ja sulhanen

Olen hengissä ja työssä ollaan oltu jo kummasti. Loman jälkeen vaihtui vielä työhuonekin.
Tässä kuvia lomalta, mökillä jolla olin on kaunis piha ja maisema

Lisäksi sain uuden ihailijan, ellen jopa sulhasta. Kun heräsin alamökiltä oli meidän kohtaamiset aina yhtä riemullisia. "Missä sinä olet ollut nämä vuodet", sitten tontin laitaa meni auto ja sulhanen sen perään kamalalla vauhdilla. Me pelasimma myös jalkapalloa vaikka hän omi pallon usein itselleen.

Hänen nimi on Urho

Kävin myös täydentämässä Seinäjoella varastoja ja tulihan sitä kaikkea ostettua. Ai niin kävinhän minä muuten Turussa Presentossa. Kaikkia Seinäjoen korttitarvike kauppoja en ehtinyt kiertää ja se oli vahinko. Kävimme myös ajelulla katsomassa maisemia ja osuimme Lapualla Jokilaaksonpuutarhaan, oli hieno paikka. Kannattaa käydä katsomassa jos poikkeaa siellä päin. Käynti kannattaa varmaan ajoittaa ruusujen kukintaan. Kiitos automatkasta.

Onnistunut loma, sain tehdä melkein kaikkea mitä olin ajatellutkin. Istuin torilla ilman kiirettä, saunoin, uin ja grillattiin. Kiitos mökkiläisille ja Urholle terveisiä. Ainut on että siellä vesillä on vielä käymättä, mutta ehtiihän tuota vielä ja jos tänä kesänä ei ehdi sitten vuoden päästä.

1 kommentti:

Katja kirjoitti...

toivottavsti oli mukava loma :)