sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Sain Melleltä tälläisen.





Säännöt:
1. Laita tunnustus blogiisi.
2. Kirjaa sinne myös nämä säännöt.
3. Linkitä blogiin, josta sait tunnustuksen.
4. Listaa viisi aistia ja kerro mitä ne merkitsevät sinulle.
5. Haasta viisi muuta blogia jättämällä niihin kommentti.


Näkö: Nähdä tämä syksyn kauneus, nähdä tehdä käsillä kaikkea. Näkö on tärkeä, sen tietää varsinkin me jotka käytämme laseja. Ilman niitä maailma näyttää utuiselta. Jos olen laittanut lasit epätavalliseen paikkaan, on olo aika onneton kun ei tiedä mistä niitä lähtisi etsimään. Silloin pitää pyytää miesväkeä tesimään lasit.

Kuulo: Ihanampia ääniä on vauvan nauru, lehtien havina puissa, laineen liplatus rannalla, linnun laulu ja kaunis musiikki ylipäätään.

Maku: Maistaa kaikki ihanat maut. Tykkään tummasta suklaasta, lakritsasta ja pehmeästä salmiakista. Tänään oli ruokana paistettua kalaa ja perunamuusia, nam.

Haju: Vastaleivottu pulla, ruuantuoksu, hento kukkien tuoksu aikaisin aamulla.
Joskus on kamalaa kun ei ajatella että me kaikki emme kestä voimakkaita tuoksuja. Kerran jouduin lähtemään pois konsertista, kun edessä istuva oli kaatanut päälleen pullollisen voimakasta hajuvettä.

Tunto: Mikä sen ihanampi tunne on kun menee kuumana kesäpäivänä uimaan. Itselleni vesi on elementti jossa viihdyn. Uiminen on mukavaa puuhaa. Tänään kun laitoin ruokaa, sain paistin pannulta kuumaa rasvaa sormille, epämiellyttävä tunne. Onneksi ei sattunut mitään pahempaa.

Niin ja sitten se haaste eteenpäin. Monella tämä haaste näkyy jo olleen ja niitä on ollut mukava katsoa. Itse laitan haasteen parille blogille joilla käyn melkein joka päivä ja muutamalle itselleni uudelle mukavalle tuttavuudelle. Tässä teille.


Lurppakorva, Jaana, Jantu , Piitun, Paulette

4 kommenttia:

Jaanabella kirjoitti...

Kiitos! Laitan blogiini,kunhan laivalla syyslomat hellittävät.

Piitu kirjoitti...

Voi kiitos haasteesta =), mutta minäkin olen jo haasteeseen vastannut..joten en ala toistamiseen vastailemaan. Kiitos kuitenkin ajatuksesta =).

Paulette kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Olen minäkin jo Nennuliinukan blogissani vastannut pari viikkoa sitten haasteeseen, joten jos haluat lukaista, niin se tosiaan löytyy kategorian huomionosoitukset alta. Kiitos kivasta ajatuksesta:)

Janttu kirjoitti...

Kiitos ajatuksesta! Yritän vastailla kun sopiva hetki koittaa.